Joskus suututtaa. Jokaista suututtaa. Mutta harvaa harmittaa sillä tavalla kuin Oonaa, joka marssii järveen vaatteet päällä ja lähtee uimaan. Uintireissulla jokin raapaisee häntä ikävästi ja kaiken kukkuraksi hän huomaa vastarannan sijaitsevan vaihtoehtoisessa todellisuudessa.

Maailma, johon Oona saapuu, on hänelle vieras. Jo ajankohta itsessään on joskus juuri toisen maailmansodan jälkeen, eikä asiaa auta vähäänkään se, ettei edes historia ole oma itsensä. Sota on ohi, mutta se ei ollut aivan sellainen sota, jonka me historiankirjoistamme löydämme. Perhe, joka ottaa Oonan luokseen asumaan, majoittaa myös muutamaa ruotsalaista sotapakolaista.

Ajassa matkustamisen ja todellisuussiirtymien keskeltä Oona löytää jotain tuttua ja turvallista, nimittäin ajallisesti muljahtaneen kohtalotoverin Jarin. Kohtaaminen uhkaa kuitenkin jäädä verrattain lyhytaikaiseksi, sillä Jari kärsii sairaudesta, joka saa hänet vain jatkamaan kasvamistaan, eikä tässä ajassa tuohon kuolemaan johtavaan tautiin ole vielä kehitetty lääkettä.

Suomun maailman todellinen outous kuitenkin väijyy kahtaalla muualla. Lähialuetta hallitsee silkalla läsnäolollaan Ugovien perhe, jonka pahuuden laatu säilyy pitkään selittämättömänä. Lisäksi kaikkeen vaikuttavat mystiset liskot, jotka ovat ennemminkin luonnonvoima kuin eliölaji. Ne sukkoloivat todellisuuksien välillä, niiden suomut ovat suunnattoman arvokkaita eikä kukaan tiedä niistä juuri mitään.

Tähän kaikkeen Oona tutustuu vähän kerrassaan ja samalla, kun hän yrittää saada maailmasta otetta, maailma saakin otteen hänestä.

Kerronnassa on surumielinen sävy, koska elämä ei ole aina iloa, vaikka jänniä asioita tapahtuisikin. Tarinaa kerrotaan Oonan isälle, joka on toipuva alkoholisti ja joutunut eroon muusta perheestä, eikä vaihtoehtomaailmassakaan tapahdu vain kauniita asioita.

Lukijana olisin kaivannut hieman laajempaa näkemystä ympäristöstä. Omaan maailmaamme sijoittuvissa tarinoissa konteksti on aina selvä, sillä sen muodostavat tunnettu historia ja totutut lainalaisuudet. Kuvitellun historian kanssa minua kiinnostaa tietää, kuinka paljon se eroaa todellisesta ja millä tavoin se vaikuttaa maailmaan. Vaikka hahmo tyytyisikin saamiinsa tietoihin, minä jään eksyksiin. Nyt vastauksia pihdattiin liikaakin. Ehkäpä Hämärän renki valottaa näitä seikkoja enemmän.

Sari Peltoniemi on onnistunut luomaan melankolisen maailman, jossa jännää varjostaa uhka. Se on toimiva resepti. ( )